Vuoden 2019 kirjoitussatoa, osa 1

Kirjoitin vuoden 2019 aikana kaksi käsikirjoitusta, jotka molemmat ovat ilmestymässä kirjamuodossa ennemmin tai myöhemmin. Ensin ilmoille ehtivä on kuvassa näkyvä Elämää Marjaniemessä -minihistoriikki, jonka kirjoitin mittatilaustyönä Marjaniemi-Seuralle. Tätä päiväitystä kirjoittaessani teos ei ole vielä ilmestynyt, kiitos koronakriisin, mutta jahka tässä pandemia hillittää, sitä pitäisi saada ainakin Marjaniemi-Seuran kautta. Kuvassa tänään käsiini saamani tekijäkappaleet.

Peuran Hall of Fame 6.1.2020

Edellisestä postauksesta kotisivulle onkin jo aikaa, mutta toivottavasti lähiaikoina minulla on jotakin kerrottavaa tai ilmoitettavaa. Toivottavasti. Toivoin voivani kertoa jotain jo aiemmin, mutta elämä ottaa toisina aikansa ja… No, jorinaksihan tämä menee.   Minulla oli marras-, joulu ja tammikuun alun aikana somessa kampanjankaltainen, jossa kerroin Hall of Fameeni päätyneistä kirjoista tai tarinakokonaisuuksista yksi kerrallaan. Tekstien […]

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Ylös