Julkaisut

Jumalan viholliset: Euroopan noitavainojen historiaa (2018)

Vetävä teos väärinymmärretystä historiallisesta ilmiöstä

Jos yleistä käsitystä on uskominen, keskiaikainen Eurooppa valaistiin noitaroviosoihduilla ja jokainen nainen oli vaarassa naapuriensa taikauskon johdosta. Jumalan viholliset pureutuu noitavainomyyttiin, purkaa sen osiin ja rakentaa palasista tarkan kuvan oikeasta historiallisesta ilmiöstä. Yleistajuisessa teoksessa perehdytään yksittäisiin noitavainoihin ja kidutuskeinoihin sekä noituusteoreetikkoihin ja nykypäivän noitiin.

Aleksin kommentti: ”Jumalan viholliset oli työn alla kahden vuoden ajan, vaikkakin siinä ohessa mm. kirjoitin graduni ja kävin täyspäiväisesti ansiotöissä. Kirja sikisi Traconissa, Popcultissa ja Ropeconissa pitämäni luennon jatkeeksi sekä, tietenkin, pyrkimyksestä kirjoittaa älykäs mutta helposti lähestyttävä tietokirja noitavainoista. Halusin alusta alkaen leikkiä lukijoiden mielikuvilla, keventää raskasta aihetta huumorilla sekä olla sortumatta helppoihin vastauksiin ja kauhisteluun. Historiatietämys ja -ymmärrys ei kumpua ”voi kuinka hirveää!” -tyylisestä menneisyyden typistämisestä friikkisirkukseksi, mutta tätä harva kirja tuntuu kyseenalaistavan – siispä tartuin härkää sarvista ja pyrin Jumalan vihollisissa tarjoamaan uudenlaisen näkökulman yleisten mielikuvien vallitsemasta aiheesta sekä esittelemään historiallisen menneisyyden kaikessa monimutkaisuudessaan ja relativismissaan.”

 


189 (2015)

Ilari Rosendåhlin elämä on kääntynyt nurin useita kertoja lyhyen ajan kuluessa: hänen molemmat vanhempansa ovat kuolleet, hänet on erotettu perustamastaan bändistä, ja hän muuttaa vaimonsa Saanan kanssa takaisin lapsuudenkotiinsa, Länsimannuntie 189:ään.

Lisää muutoksia on kuitenkin luvassa, kun Saana tulee suunnittelematta raskaaksi.

Soololevyä työstäessään Ilarin maailma soi riitasoinnussa ja Saanan raskauden edetessä ulkona sataa harmaata räntää, vaikka pakkasta olisi toistakymmentä astetta. Lisäksi Ilari on alkanut nähdä unia, jotka vaikuttaisivat olevan välähdyksiä Länsimannuntieltä ajalta ennen hänen syntymäänsä, ja Saanan vatsasta hohtaa tummeneva valo, jota Ilarin ja Conan-koiran lisäksi ei kukaan muu tunnu huomaavan.

189 käsittelee menneisyyden taakkaa, vanhemmuuden pelkoja ja vastuun painoa. 189 on tyylilajiltaan postmoderni kauhuromaani.

Aleksin kommentti: ”Kun vertaa Laulavaan ääneen, 189 on selvästi kypsempi romaani. En sano, että se on täydellinen – jos jonakin päivänä kukaan kirjoittaa täydellisen romaanin, voi tämän kirjoittelutouhun lopettaa kokonaan – mutta 189 kuvastaa kehitystäni kirjoittelijana. Laulavan äänen ja 189:n kirjoittamisen välissä oli puolentusinaa julkaisematonta romaanikäsikirjoitusprojektia ja keko novelleja, joista monet kirjoitin loppuun saakka tai ainakin yli puolivälin, ja uskon tämän kokemuksen näkyvän 189:n rakenteessa ja proosan tasossa. Kirjoitin 189:n ensimmäisen version kolmessatoista päivässä; olin lomalla siviilipalveluksesta kolmen viikon ajan ja tuona aikana halusin kirjoittaa romaanikässärin, mikä johti 189:n syntyyn. Noiden kolmentoista päivän aikana kirjoitin vähintään 4000 sanaa päivässä, usein enemmän – haluan ajatella, että kirjoitusprosessin intensiivisyys näkyy romaanissa:”

 


Laulava ääni olkapäälläni (2013)

Esikoiskirjailija Aleksi Peuran ajatuksia herättävässä dekkarissa liikutaan taitavasti jännityksen, kauhun ja draaman viitoittamalla tiellä. Kirjailijan omintakeinen tyyli tempaisee lukijan mukaansa matkalle ihmismielen mysteereihin.

Itsemurhan tehnyt arkkitehti Isack Newcomen löydetään kotoaan, jonka hän on tapetoinut uudelleen kuolinilmoituksilla. Viimeiseksi viestikseen hän on jättänyt uhmakkaan julistuksen syyllisyydestään.

Vain yksi seinä huoneistossa ei ole ilmoitusten alla, mutta sekään ei ole tyhjä, vaan tapetin päälle on maalattu suuri taideteos, joka esittää Aatamia ja Eevaa paratiisin ja helvetin rajamailla.

Isack Newcomen on jättänyt jälkeensä myös pinon päiväkirjoja, joista paljastuu kaikki se, mitä hän piti todellisuutenaan. Tuomittuaan taiteilija-arkkitehdin ensin hulluksi, murhaväitettä tutkiva poliisikaksikko ajautuu yhä syvemmälle taiteilijan sairaaseen menneisyyteen, jonka ainoat valopilkut ovat mielikuvaranta ja pienen pojan hengenvaarallinen sairastuminen.

Mutta kuka tuokaan taiteilijalle mielikuvat?

Aleksin kommentti: ”Esikoiskirjani, hyvässä ja pahassa. Aloin kirjoittaa Laulavaa ääntä ollessani kaksikymmentävuotias ja se saattaa paikoin näkyä. Laulavan äänen kanssa pyrin kirjoittamaan vahvasti Stephen King -vaikutteisen romaanin, joka leikittelisi tarinan yliluonnollisuuden mahdollisuudella – eli sillä, oliko kirjassa yliluonnollista elementtiä ollenkaan vai oliko kaikki vain päähahmon pään sisällä. Alun perin kirjassa oli definitiivinen vastaus tähän dilemmaan 10 000+ sanaa pitkän lopetuksen muodossa, mutta tuo loppu leikattiin pois kustannustoimitusvaiheessa. Päätös oli hyvä, minun olisi vain pitänyt työstää kässäriä vielä kunnolla tuon päätöksen jälkeenkin. Jos kirjoittaisin Laulavan äänen nyt, tekisin toisella tavalla, mutta toisaalta ikää ja kirjoituskokemusta on tullut paljon lisää, ja tuo juuri tuo kirjoituskokemus olisi saattanut jäädä saamatta ilman esikoisromaaniani.”

 

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Ylös